Teollisuuspolitiikka

Vauraissa OECD-maissa vallitsi etenkin 1990- ja 2000-luvulla laaja yksimielisyys siitä, että toimialoja, kansallisia voittajayrityksiä ja painopisteitä asettava teollisuuspolitiikkaa kuuluu kylmän sodan aikaiseen menneisyyteen. Ajan hengen mukaisesti ajateltiin, että valtion oli parasta keskittyä luomaan yleisiä edellytyksiä yksityiselle liiketoiminnalle. Liiketoiminnan edellytysten katsottiin liittyvän esimerkiksi koulutettuun ja osaavan väestöön, toimiviin työmarkkinoihin, korkealaatuiseen ja yrityselämän kanssa verkottuneeseen tutkimustoimintaan, ajanmukaiseen infrastruktuuriin ja energian saatavuuteen.

Vallitseva retoriikka ja todelliset politiikkatoimet olivat kuitenkin osin myös ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa puolustushallinnon eri organisaatioiden voi katsoa harjoittaneen tosiasiassa teollisuuspolitiikkaa tutkimus- ja kehittämisinvestointien ja julkisten hankintojen kautta. Saksa ja Ranska taas pyrkivät esimerkiksi tukipäätöksillään varmistamaan, että Airbusin lentokoneet pysyisivät kilpailukykyisinä suhteessa amerikkalaisen Boeingin koneisiin. Suomessa Nokian kehitystä tuettiin vuosikymmenten mittaan esimerkiksi valtionyhtiöiden sekä tutkimus- ja kehittämistukien kautta.

Keskustelu teollisuuspolitiikasta ja valtion roolista talouskehityksen edistämisessä aktivoitui 2010-luvun edetessä. Nyt 2020-luvun alkupuolella voidaan puhua valikoivan ja strategisen teollisuuspolitiikan laajamittaisesta paluusta länsimaissa. Koronapandemian ja ilmastonmuutoksen kaltaiset kriisit sekä kiihtyvä geopoliittinen vastakkainasettelu ovat olleet keskeisiä teollisuuspolitiikan paluuseen vaikuttaneita tekijöitä.

Presidentti Joe Bidenin hallinnon lainsäädäntöpaketit (Inflation Reduction Act, Science and Chips Act ja Infrastructure Law) merkitsivät suoranaista paradigman muutosta Yhdysvaltojen talous- ja teollisuuspolitiikan historiassa. EU-maissa on vastaavasti löysätty valtiontukisäädöksiä esimerkiksi vihreään talouteen ja mikrosirutuotantoon liittyen.

Lähdemme Uuden talousajattelun keskuksessa siitä, että Suomessa on jatkossa aktiivisemmin tartuttava teollisuuspolitiikan paradigman muutokseen. Vaikka teollisuuspolitiikasta keskustellaan tätä nykyä päivittäin kansainvälisissä talousmedioissa, Suomessa aihepiiristä on käyty toistaiseksi hämmentävän vähän keskustelua. Poliittisten puolueiden jakama pyrkimys nostaa tutkimus- ja kehittämismenojen BKT-osuutta on viime vuosien positiivisia teollisuuspoliittisia kehityskulkuja. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan Suomen on asetettava strategisia painopisteitä teollisuuspolitiikassaan.

Teollisuuspolitiikassa Uuden talousajattelun keskuksen pyrkimyksenä on paitsi avata OECD-maiden uusia trendejä mutta myös tehdä avauksia Suomen 2020-luvun teollisuuspolitiikkaan liittyen. Esimerkiksi keskustelut transformatiivisesta ja missio-orientoituneesta innovaatiopolitiikasta tarjoavat lupaavia näkökulmia tulevaisuuden teollisuuspolitiikan muotoiluun.

UTAK tukee myös pyrkimyksiä vahvistaa Euroopan unionin strategista autonomiaa teollisuuspolitiikan keinoin. Epävakaassa maailmantilanteessa unioni ei saa jäädä liian riippuvaiseksi autoritaaristen hallintojen tuottamista hyödykkeistä ja raaka-aineista. Suomessa EU:n strategisen autonomian maailmanpoliittista merkitystä ei ole toistaiseksi ymmärretty riittävän syvällisesti. Aktiivinen teollisuuspolitiikka on paitsi välttämätön osa vihreän siirtymän mahdollistamista, myös keskeinen osa liberaalidemokraattisen järjestelmän itsepuolustusta.

Scroll to Top