Hyvinvointivaltion poliittinen talous

Yhteiskunta- ja sosiaalipolitiikan tutkimuksessa on pitkään tehty erotteluja erilaisten hyvinvointivaltiomallien välillä. Työmarkkinoita, julkisia palveluita ja tulonsiirtoja koskevien instituutioiden puolesta Suomi on tavattu sijoittaa osaksi pohjoismaista mallia. Eroistaan huolimatta Pohjoismaat erottuvat edelleen omaksi maaryhmäkseen esimerkiksi maltillisten tuloerojen, työntekijöiden korkean järjestäytymisasteen, luottamuksen, vähäisen korruption ja onnellisuuden puolesta.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeisiin tehtäviin kuuluu tulo- ja varallisuuserojen ja muiden yhteiskuntaryhmien välisten erojen tasaaminen verotuksen, palvelujen ja tulonsiirtojen kautta. Lisäksi perinteisesti Pohjoismaissa on ajateltu, että julkinen varhaiskasvatus, koulutus, työvoimapolitiikka ja osa terveydenhuollon menoista ovat luonteeltaan investointeja, sillä ne edistävät yksilöiden kykyä pärjätä tulevaisuuden vaativilla työmarkkinoilla.

Katsomme Uuden talousajattelun keskuksessa, että pohjoismainen hyvinvointivaltio luo paitsi edellytyksiä hyvällä elämälle ja tasa-arvoiselle yhteiskunnalle, niin se myös on osaltaan mahdollistamassa teknologista kehitystä ja talouden avoimuutta. Ilman riittävää sosiaaliturvaa, mahdollisuuksia uudelleenkouluttautumiseen ja työllistymiseen rakennemuutokset luovat maaperää protektionistiselle ja populistiselle vastareaktiolle ja jopa äärioikeiston nousulle. Tämä nähtiin selkeästi 2010-luvun loppupuolella.

Suomea tulee jatkossakin kehittää pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Laajasti kaikkien väestöryhmien tarpeita palveleva yhteiskunta onnistuu tyypillisesti vähentämään köyhyyttä ja eriarvoisuutta paremmin kuin kapeasti köyhien auttamiseen keskittyvä hyvinvointivaltio. Sosiaalipolitiikan tutkimuksessa on toisaalta havaittu, että tätä nykyä pohjoismainen malli on vähemmän antelias ja universalistinen kuin ennen hyvinvointivaltiokehityksen pysyvän niukkuuden aikaa.

Hyvinvointivaltion kestävän rahoituksen varmistaminen on suomalaisen yhteiskuntapolitiikan keskeisiä kysymyksiä 2020-luvulla. Tästä johtuen UTAK tekee jatkossa avauksia liittyen julkisen velan kestävyyteen, julkisiin menoihin, maahanmuuttoon ja veropolitiikkaan. On selvää, että julkisen talouden vakauttaminen edellyttää onnistunutta kasvu- ja työllisyyspolitiikkaa. Jatkuva julkisen talouden leikkaaminen osoittautunee paitsi taloudellisesti niin myös poliittisesti kestämättömäksi.

UTAK katsoo, että klassinen pohjoismainen malli on kestävin tapa organisoida valtasuhteita kapitalistisessa järjestelmässä. Yhtäältä pohjoismaiset taloudet ovat osoittautuneet poikkeuksellisen tehokkaiksi ja tasa-arvoisiksi. Toisaalta Pohjoismainen malli on mahdollistanut taloudellisten valtasuhteiden demokratisoimisen kattavammin kuin muissa hyvinvointiregiimeissä. Laaja sosiaaliturva, suuri julkinen sektori ja kollektiiviseen neuvotteluun perustuva työmarkkinajärjestelmä ovat vahvistaneet työvoiman rakenteellista neuvotteluasemaa ja vähentäneet työntekijöiden markkinariippuvuutta.

UTAK pitää tärkeänä pohjoismaisen hyvinvointimallin puolustamista myös 2020-luvulla. On ymmärrettävä, että pohjoismainen kapitalismin organisoimisen tapa on hyvin erityinen. Se esimerkiksi edellyttää poikkeuksellisen korkeaa veroastetta ja laajoja työntekijöiden oikeuksia. Nykyään julkisuudessa esiintyvä tapa vertailla suomalaisen yhteiskunnan ominaisuuksia vaikkapa keskimääräiseen länsimaiseen tilanteeseen ei ota huomioon sitä, että pohjoismaisella mallilla ei ole koskaan tavoiteltukaan läntistä keskitasoa, vaan hyvin erityislaatuista yhteiskunnan organisoimisen muotoa.

Yhtälailla viime vuosina julkisessa keskustelussa yleistynyt tapa arvioida erilaisia yhteiskuntapoliittisia päätöksiä pelkästään siitä näkökulmasta, kuinka tehokkaasti ne kohdentuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ei ota huomioon pohjoismaisen mallin universalistista luonnetta. On tietenkin moraalisesti tärkeintä huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, mutta pohjoismaisen mallin aivan fundamentaalinen opinkappale on ajatus siitä, että kaikki veronmaksajat myös saavat julkisia palveluita ja etuisuuksia.

Vahvuuksistaan huolimatta myös pohjoismainen malli kaivaa päivittämistä. Sen on kyettävä nykyistä paremmin torjumaan esimerkiksi alueellista eriytymiskehitystä niin koko maan tasolla kuin kaupunkien sisälläkin. Sen on lisäksi jälleen kyettävä rohkeasti tavoittelemaan täystyöllisyyttä ja vahvistettava kaikkien kansalaisten kulttuurista osallisuutta. Lisäksi pohjoismaisen sosiaaliturvamallin on otettava nykyistä selvästi paremmin huomioon muutokset työn luonteessa, kuten työn sirpaloituminen, muuttuminen epävarmemmaksi ja digitaalisesti säädellyksi.

UTAK katsoo, että pohjoismaisen mallin kannattajien on jälleen otettava aloite käsiinsä. Pohjoismainen malli ei voi olla vain historiallinen reliikki, jonka kaikkia piirteitä puolustetaan kynsin hampain. Sen lähtökohdista käsin on rohkeasti tuotava esiin uusia tavoitteita ja utopioita.

Näistä tärkeimpänä UTAK pitää tavoitetta lyhentää työaikaa. Pitkään tuottavuuden parantuminen johti työajan lyhentymiseen, mikä antoi ihmisille enemmän aikaa yhdessäololle ja inhimilliselle kehitykselle. Jostakin syystä tämä kehitys lähes pysähtyi kahdeksan tunnin työpäivän saavuttamiseen vuosikymmeniä sitten. Etenkin länsimaissa ei tulevaisuudessa ensisijaisesti tarvita materiaalisen elintason parantamista, vaan enemmän vapaa-aikaa.

Etsimääsi ei löytynyt. Kenties haku auttaisi?

Scroll to Top