Uuden talousajattelun keskuksen asiantuntijalausunto Eduskunnan suurelle valiokunnalle
koskien ennakkovaikuttamista EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen (2028–)
Olennainen sisältö
- EU:n taloudellista päätöksentekoa lähivuosina määrittää tarve vastata
teollisuuspolitiikan globaaliin nousuun, lisääntyneisiin globaaleihin
jännitteisiin sekä tarve lisätä ilmastonmuutosta torjuvia investointeja - Vaihtoehtoina on jatkaa linjalla, jossa teollisuuspolitiikka nojaa
valtiontukisäännösten höllentämiseen, tai luoda yhteinen ylikansallisesti
rahoitettu ja koordinoitu teollisuuspoliittinen toimintamalli - Suomen ja muiden pienempien jäsenmaiden kannalta valtiontukiin nojaava
toimintamalli on erityisen kestämätön - Suomen olisi syytä tarkastella uudelleen unionin yhteistä teollisuuspolitiikkaa
ja sen mahdollista rahoitusta koskevia kantojaan
Rahoituskehysvalmistelun lähtökohdat
EU:n tulevalla rahoituskehyskaudella unionin taloudelliset rakenteet kohtaavat
merkittäviä muutospaineita. Ensinnäkin niin sanottu vertikaalinen teollisuuspolitiikka,
jolla viitataan julkisen vallan aktiiviseen strategiseen toimintaan tiettyjen talouden
sektoreiden tukemisessa, on tehnyt paluun Kiinassa, Yhdysvalloissa sekä muissa
maailmantalouden keskeisissä valtakeskuksissa. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
taloudellisen kilpailukyvyn turvaamisen kannalta on välttämätöntä luoda uskottava
vastaus Kiinan ja Yhdysvaltojen panostuksille.
Toiseksi EU-alueella tarvitaan merkittäviä lisäinvestointeja ilmastotavoitteiden
saavuttamiseksi. EU:n komissio on arvioinut, että vuoden 2030 ilmastotavoitteiden
saavuttaminen edellyttäisi noin 400 miljardin euron edestä lisäinvestointeja joka vuosi.
Tämä edellyttää toimia jo ennen uuden rahoituskehyksen voimaanastumista, mutta EU:n
vuoden 2050 hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen vaatii korkean ilmastointiinvestointiasteen
saavuttamista myös pitkällä aikavälillä, joten asia on olennainen myös
rahoituskehyksen kannalta. Itävaltalaisen ÖGfE-tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan on
varauduttava siihen, että ainakin puolet tarvittavista ilmastoinvestoinneista olisi julkisia
investointeja1.
Kolmanneksi Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa ja NATOn tulevaisuuteen sekä
Yhdysvaltojen poliittiseen kehitykseen liittyvät huomattavat epävarmuudet pakottavat
unionin vahvistamaan myös puolustusulottuvuuttaan ja sotilaallisia panostuksia
merkittävästi.
Valtioneuvoston kaavailemissa ennakkokannoissa Suomi on kuitenkin jättäytymässä
sivuun näiden muutostrendien edellyttämien unionitasoisten reformien suunnittelusta
lukuun ottamatta jossain määrin puolustussektoria. Yleisesti valtioneuvosto katsoo, että
olennaisia muutoksia unionin rahoituskehykseen tulee välttää eikä kehyksen kokoa tule
kasvattaa.
Unionin historian valossa on epätodennäköistä, että keskeiset muutokset taloudellisessa
toimintaympäristössä eivät välittyisi sen taloudellisiin rakenteisiin. Kyse on enemmänkin
siitä, osallistuuko Suomi vakavaan neuvotteluun vaadittavista muutoksista vai jättääkö se
tämän muille jäsenvaltioille.
Teollisuuspolitiikan paluu ja vihreät investoinnit
Globaalin vertikaalisen teollisuuspolitiikan paluun voidaan katsoa käynnistyneen
asteittain 2010-luvun aikana, mutta keskeisenä käännekohtana pidetään yleisesti Kiinan
vuonna 2015 käynnistämää Made in China 2025 -ohjelmaa. Ohjelmassa Kiina teki
huomattavia panostuksia ennen kaikkea informaatioteknologian, robotiikan ja muun
korkean teknologian alan teollisuustuotantoon.
Yhdysvallat vastasi jo Donald Trumpin presidenttikaudella erilaisin tariffein ja tukiaisin
Kiinan teollisuuspoliittisiin panostuksiin, mutta Joe Bidenin hallinnon kaudella
teollisuuspoliittiset panostukset ovat vielä voimistuneet selvästi. Mikrosirutuotantoon
suunnatun Science and Chips Actin suuruus kymmenessä vuodessa on noin 280 miljardia
dollaria, mutta erityisesti ilmastoinvestointien tukiaisia sisältävän Inflation Reduction Act
-paketin (IRA) suuruus on kahdeksan vuoden periodilla jo lähes 400 miljardia dollaria.
Lisäksi vuonna 2021 hyväksyttiin kahdeksalle vuodelle jakautuva peräti 1200 miljardin
kokoinen infrastruktuuri-investointipaketti Infrastructure Investment and Jobs Act.
Teollisuuspoliittisten investointien lisäksi myös Bidenin hallinto on jatkanut kovaa
tariffipolitiikkaa. Se esimerkiksi ilmaisi juuri toukokuussa asettavansa kiinalaisille
sähköautoille sadan prosentin tullimaksun.
Yhdysvaltojen teollisuuspoliittisten toimenpiteiden vaikutukset Euroopan unionille ovat
useimpien analyysien mukaan erittäin merkittäviä2. Osa vaikutuksista voi olla myönteisiä,
sillä esimerkiksi eurooppalaisten vihreän teknologian tuotteiden kysyntä saattaa lisääntyä
globaalin kysynnän kasvun myötä. Toisaalta toimenpiteisiin sisältyy ilmeisiä uhkia
Euroopan kannalta. Esimerkiksi IRA-pakettiin sisältyvä jopa 70 prosentin verohelpotus
Yhdysvalloissa tehtäville investoinneille lähes varmasti houkuttelee merkittävästi
investointeja EU-alueelta Yhdysvaltoihin.
Toistaiseksi yhteiseurooppalaiset vastaukset teollisuuspolitiikan nousuun ovat jääneet
vähäisiksi. EU:n uusi strategisten teknologioiden rahoitustukiväline STEP on kooltaan vain
10 miljardia euroa eikä sitä voida pitää vakavasti otettavana vastauksena Yhdysvaltojen
massiivisille ohjelmille.
EU:n vastaukset ovatkin olennaisilta osin liittyneet kansallisten valtiontukisäännösten
höllentämiseen esimerkiksi vihreän siirtymän investointien ja digitalouden sektoreilla.
Pelkästään kansallisiin tukiin nojaava linjaus ei ole kuitenkaan optimaalista
teollisuuspolitiikkaa. Tällaisesta toimintamallista puuttuu EU-tasoinen koordinaatio:
kaikista investoinneista ei kannata kilpailla kaikkien jäsenmaiden kesken, vaan rakentaa
eri tuotantoalojen ja teknologioiden klustereita koordinoidusti eri alueille.
Selvää on myös, että valtiontukiin nojaava teollisuuspoliittinen toimintamalli olisi Suomen
kaltaiselle pienelle jäsenmaalle huonompi vaihtoehto kuin ylikansallisesti ja
koordinoidusti toteutettu teollisuuspolitiikka. Suomella ei ole mahdollisuuksia kilpailla
Saksan ja Ranskan kaltaisten jäsenmaiden maksamien useiden miljardien
tuotantolaitoskohtaisten kansallisten tukipakettien kanssa, mutta Suomi olisi vahvassa
asemassa ylikansallisesti koordinoidussa teollisuuspolitiikassa, jossa EU-rahoituksen
avulla pyrittäisiin houkuttelemaan investointeja erilaisiin korkean teknologian ja
osaamisen keskittymiin.
Mikäli Suomi haluaisi pitää jatkossakin tiukasti kiinni unionin yhteiseen lainanottoon
perustuvien rahoitusmekanismien vastustuksesta, olisi teollisuuspoliittisia hankkeita
rahoitettavissa myös sellaisilla yhteisillä veroilla, joiden kerääminen puhtaan kansallisesti
voisi olla hankalampaa. Tästä esimerkkeinä on tutkimuskirjallisuudessa pidetty
esimerkiksi EU:n laajuista finanssitransaktioveroa tai varallisuusveroa3.
On myös syytä korostaa, että linja jossa vastustettaisiin sekä valtiontukisäännösten
höllennyksiä että ylikansallisia teollisuuspoliittisia ratkaisuja, ei ole uskottava. Vertikaalisen
teollisuuspolitiikan paluu on olennaisesti liitoksissa lisääntyneisiin maailmanpoliittisiin
jännitteisiin ja tähän liittyen pyrkimyksiin varmistaa keskeisten teknologioiden saatavuus
kaikissa olosuhteissa sekä toisaalta pyrkimyksiin mobilisoida nopeasti riittävästi resursseja
ilmastonmuutosta torjuviin investointeihin.
Nämä keskeiset taustatekijät vaikuttavat isompien jäsenvaltioiden politiikkavalintoihin
väistämättä tulevina vuosina eikä kehityksen kääntäminen kokoamalla vastustavien
jäsenvaltioiden liittoumaa ole kovin todennäköistä, koska kyse on huoltovarmuuteen,
turvallisuuteen ja taloudelliseen kilpailukykyyn liittyvistä fundamentaalisiksi
määritellyistä tarpeista. Sen sijaan teollisuuspolitiikan toteutustapa on aidosti auki ja
Suomella olisi mahdollista vaikuttaa siihen, että teollisuuspolitiikka perustuisi myös
pienempien jäsenvaltioiden tarpeet ja mahdollisuudet huomioon ottaviin ratkaisuihin.
Tulevien päätösten kannalta on olennaista myös havaita, että juuri sovittuun
finanssipoliittisten sääntöjen uudistukseen ei sisälly olennaisia helpotuksia vihreiden
investointien kannalta. Näin ollen ilman yleiseurooppalaista investointiratkaisua on suuri
riski, että julkisten ilmastoinvestointien lisääminen 200 miljardin euron edestä vuosittain
ei tule onnistumaan. Tämä lisäisi entisestään painetta erilaisille taloudellista toimintaa
rajoittaville ilmastopäätöksille.
On mahdollista, että EU:n teollisuuspoliittiset päätökset tehdään rahoituskehysprosesssista
osittain irrallaan. Rahoituskehysneuvotteluihin valmistauduttaessa tulisi kuitenkin välttää kantoja,
jotka ajaisivat Suomen neuvotteluprosessissa marginaaliin.
1 Heimberger, P., Lichtenberger, A. (2023). A Perma nent EU Investment Fund for Tackling the
Climate and Energy Crisis. Vienna. ÖGfE Policy Brief, 06’2023.
2Ks. esim. Kleimann, D., N. Poitiers, A. Sapir, S. Tagliapietra, N. Véron, R. Veugelers and J.
Zettelmeyer (2023) ‘How Europe should answer the US Inflation Reduction Act’, Policy
Contribution 04/2023, Bruegel.
3 Ks. esim. Krenek, Alexander and Schratzenstaller, Margit. ”A Harmonized Net Wealth Tax in the
European Union” Jahrbücher für Nationalökonomie und Statistik, vol. 242, no. 5-6, 2022, pp. 629-
668.
Lauri Holappa
