Orpon hallitus asetti hallitusohjelmassaan tavoitteeksi 100 000 uutta työllistä. Tavoitteen saavuttamiseksi hallitus on toteuttanut rakennepoliittisiksi kutsuttuja toimia, jotka ovat muun muassa heikentäneet työntekijöiden neuvotteluasemaa ja luoneet sosiaalietuuksien puolella kannustimia ottaa töitä vastaan. Valtiovarainministeriö on tuottanut vaikutusarvioita hallituksen rakennetoimista. Joulukuussa julkaistussa muistiossa ministeriö arvioi, että hallituksen rakenteellisten uudistusten vahvistava vaikutus työllisyyteen olisi lähes 90 000.
Kun tarkastelussa siirrytään työllisyyden pidemmän aikavälin laskennalliselta tasolta reaalimaailman suhdannetilanteeseen ja vallitsevaan työllisyyteen, niin tilanne näyttää synkältä. Suomen työllisyysaste on pudonnut koronakriisin alkuvaiheen lukemiin. Tämä ei ole yllättävää, sillä Euroopan keskuspankin rahapolitiikka on ollut liian kiristävää suhteessa Suomen talouden tilanteeseen, vienti ei ole lähtenyt toivottuun kasvuun, ja hallituksen finanssipolitiikka on tänä vuonna selkeän kiristävää.
Työttömyysaste on noussut yli yhdeksään prosenttiin. Vaikka esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on viitannut tilanteeseen ”talouden suhdannekuoppana”, niin tilanne on työttömyyden suhteen suorastaan akuutti. Kuten uutisista on voinut lukea, niin Suomessa miesten työttömyysaste oli tammikuussa EU-maiden korkein. Pitkäaikaistyöttömien määrä on ollut kasvanut, akateeminen työttömyys on korkealla ja liian moni nuori ei saa työmarkkinoilla jalkaa oven väliin.
Korkea työttömyys ja sen taloudelliset ja hyvinvointia heikentävät vaikutukset ovat tällä hetkellä suomalaisen talouspolitiikan sokea piste. Viime vuonna hallitus päätti kiristää finanssipolitiikkaa ja vähentää kotimaista kysyntää – etupäässä julkisten menojen leikkausten kautta – vaikka tilanne työmarkkinoilla oli menossa heikompaan suuntaan. Tämä viestii siitä, että työttömyyden haittojen ajatellaan olevan väliaikaisia ja nopeasti ohimeneviä.
Taloustieteellinen kirjallisuus niin sanotusta hystereesistä on kuitenkin osoittanut, että korkea työttömyys jättää pitkän jäljen talouskehitykseen, työllisyyteen ja hyvinvointiin. Kriiseissä menetettyä kasvupotentiaalia ei saada täysin takaisin. Pitkäaikaistyöttömyys vie paitsi työttömiltä mahdollisuuden ansaita palkkaa, niin se syö myös itseluottamusta, työmotivaatiota ja osaamista. Pitkäaikaistyöttömyys myös stigmatisoi suhteessa mahdollisiin työnantajiin.
Hystereesi on näkynyt Suomessa erityisesti 1990-luvun laman aikaisen korkean työttömyyden seurauksissa. 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun vaihteessa Suomessa ei koskaan palattu täystyöllisyysaikaan. Korkean työttömyyden vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja perheisiin olivat karmaisevia.
Korkean työttömyyden takia Orpon hallituksen tulisi harkita uudelleen talouspolitiikan linjaansa. Minimissään hallituksen tulisi tehdä täsmätoimia hystereesin ehkäisemiseksi. Aktiivisen työvoimapolitiikan eli esimerkiksi tukityöllistämisen ja uudelleenkouluttautumisen resursseja on lisättävä. Kasvukeskuksien julkisilla rakennusinvestoinneilla tai niiden tukemisella olisi paitsi tärkeä työllistävä vaikutus niin niiden kautta saataisiin myös kaivattuja asuntoja kasvaviin kaupunkeihin.
Antti Alaja
