Globaalin poliittisen talouden kehitystä kylmän sodan lopusta 2007–2009 globaaliin finanssikriisiin on usein kuvattu Washingtonin konsensuksen käsitteen kautta. Käsite viittasi muun muassa inflaation hillintää ja budjettitasapainoa korostavaan raha- ja finanssipolitikkaan, yksityistämiseen, kansainvälisen kaupan vapauttamiseen ja rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkuun.
Teollisuuspoliittisessa keskustelussa ajan henkeä kuvasi väite siitä, että valtio ei voi valita voittajia. Valtion rooliksi muodostui ideaalitilanteessa liiketoiminnan edellytysten luominen. Käytännössä tämä tarkoitti esimerkiksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemista, toimivaa julkista hallintoa, nykyaikaista infrastruktuuria ja markkinakilpailun edistämistä.
Globaali finanssikriisi ajoi Washingtonin konsensuksen kriisiin Yhdysvalloissa ja EU:ssa, mutta 2010-luvun makrotalouspolitiikan ratkaisuja tehdessä tai teollisuuspolitiikkaa harjoitettaessa ei vielä vallinnut edellytyksiä poiketa merkittävästi vanhasta linjasta.
2010-luvun välivaiheen jälkeen on siirrytty uuteen aikakauteen, jota voidaan luonnehtia strategiseksi kapitalismiksi. Yhdysvaltojen ja Kiinan vastakkainasettelu, pyrkimys EU:n strategiseen autonomiaan ja huoltovarmuuteen, ilmastopolitiikka ja globaali taloudellinen kilpailu ovat johtaneet kehitykseen, jossa valtion rooli strategiseksi määritellyillä sektoreilla on kasvanut.
Strategisen kapitalismin aikana valtiot toimivat sekä teollisuuspolitiikan että protektionismin keinoin. Valtiot tukevat strategisisiksi määriteltyjä sektoreita ja teknologioita, kuten mikrosirujen kehittämistä ja tuotantoa, uusiutuvaa energiaa ja tekoälyä. Strategisten teknologioiden, raaka-aineiden ja tiedon viennille geopoliittisten kilpailijoiden alueelle asetetaan rajoitteita.
Kiina on pitkään pyrkinyt valitsemaan voittajia eli sektoreita, joiden kehitys katsotaan talouden ja kansallisen turvallisuuden kannalta strategisen tärkeäksi. Yhdysvalloissa presidentti Bidenin hallinto on laittanut liikkeelle valtavan määrän tukia, infrainvestointeja ja tutkimuspanostuksia, jotta Yhdysvallat vahvistaisi asemiaan muun muassa mikrosirujen, sähköautojen, uusiutuvan energian kehityksessä ja tuotannossa.
Kauppapolitiikan puolella Yhdysvaltojen hallinnot ovat asettaneet rajoituksia kehittyneimpien mikrosirujen Kiina-viennille. Kiina on vastavuoroisesti rajoittanut harvinaisten maametallien vientiä, joita tarvitaan muun muassa sähköautojen ja tuulivoimaloiden tuotannossa. EU tutkii tällä hetkellä Kiinan sähköautoiluun liittyviä valtiotukia, sillä erityisesti Ranskassa ollaan huolissaan halpojen kiinalaisten sähköautojen tulosta EU-markkinoille.
Myös EU:ssa on siirrytty aktiivisemman teollisuuspolitiikan aikaan. EU:n koronakriisin aikana hyväksymä elpymissuunnitelma piti sisällään 750 miljardin euron edestä panostuksia erityisesti vihreään ja digitaaliseen siirtymään vuosina 2021–2026. Toiseksi EU:n on asettanut tavoitteita mikrosirujen ja kriittisten raaka-aineiden tuotannon lisäämisestä.
Viime vuonna EU:lta odotettiin myös merkittävää vastausta Yhdysvaltojen sähköautoilua ja uusiutuvaa energiaa tukeviin toimiin, mutta toistaiseksi EU-rahoitus, kuten ehdotettu strategisten teknologioiden STEP-väline, on mittakaavaltaan vaatimattomalla tasolla.
EU-komissio on ottanut aiempaa sallivamman kannan valtiontukiin. Komissio on antanut vihreää valoa etenkin tuille, jotka liittyvät vihreän talouden kehittämiseen tai EU:n strategisiin päämääriin. Valtaosa tuista on jaettu Saksan ja Ranskan toimesta. Talouslehti Financial Times uutisoi viimeksi 10.1., että komissio näytti vihreää valoa Saksan 950 miljoonaan euron tuelle Northvoltin akkutehtaan rakentamiseen.
Globaalissa talouspolitiikassa on nähty radikaali irtiotto Washingtonin konsensuksesta, mutta suomalaisessa talouskeskustelussa koko käännettä on hädin tuskin noteerattu. Hallitusohjelman perusteella Suomessa halutaan pitäytyä vallitsevassa liiketoiminnan edellytyksiä luovassa politiikkalinjassa. Tukipäätöksistä uutisoidessa on tullut myös tavaksi todeta, että Suomi ei voi pärjätä tässä kilpailussa.
Teollisuuspoliittiset strategiset panostukset ovat ymmärrettävästi hankala talouspoliittisen keskustelun aihe juuri tällä hetkellä, sillä julkisen talouden tasapainottaminen on osoittautunut haastavaksi globaalin finanssikriisin jälkeen. Julkinen talous on kuitenkin vaikea saada tasapainoon ilman uusia kasvualoja ja teollisuuspolitiikka tarjoaa myös keskeisen keinon vihreän siirtymän vauhdittamiseen.
Suomi teollistettiin aikoinaan valtionyhtiöiden ja valtion yksityisyrityksillä tarjoaman investointirahoituksen vauhdittamana. Teknologiapolitiikalla luotiin pohja Nokian menestykselle ja innovaatio-Suomelle. Tällä vaalikaudella pitäisi saada kirkastettua näkemys siitä, miten valtion raha voi vauhdittaa seuraavien menestystarinoiden kehitystä.
Artikkeli julkaistiin Demokraatti.fi -sivustolla 12.1.2024
